Apix / 18.05.2011 Apix ja Infoglove kumppanuuteen Apixin laskujen automaattiset Lähetä ja Vastaanota -palvelut on liitetty Infoglove Services Oy:n pk-yrityksille suuntaamaan toiminnanohjausjärjestelmään. ”Olimme jo jonkin aikaa hakeneet yhteistyökumppania sähköisten osto- ja myyntilaskujen järkevään hoitoon. Apix tuntui heti ensimmäisellä yhteydenotolla todelliselta kumppanilta, jolla oli yhtenevät näkemykset liiketoiminnan sähköistämisestä meidän kanssa”, kertoo Infogloven toimitusjohtaja Esa Viljanen. Molempia yrityksiä yhdistää myös halu kehittää palveluja pk-yrityksiä hyödyttävällä tavalla. Viljanen korostaa, että heille tärkeä kilpailuvaltti on toteuttaa asiakkaille sellaisia ERP-ratkaisuja, joissa sähköinen laskutus ja laskujen vastaanotto toimii luotettavasti. ”Ohjelmistoomme on yksinkertaisesti lisätty Lähetä- ja Vastaanota-painikkeet Apixin ohjeiden mukaan. Ratkaisu on käyttäjille helppo, sillä laskujen lähettäminen ja vastaanottaminen ei muuta vaadi kuin napin painalluksen.” Uusi palvelu pk-yritysten ostolaskujen käsittelyyn Infogloven tavoitteena oli Apixin avulla toteuttaa asiakkailleen kokonaan uusi ostolaskujen käsittelyjärjestelmä, joka perustuu laskujen sähköiseen sisäänlukuun. ”Vastaavat palvelut ovat käytännössä olleet vain isojen keskusliikkeiden tapaisten organisaatioiden ulottuvilla. Hinta ja projektin toteuttamiseen tarvittavan työmäärän suuruus on estänyt pieniä ja keskisuuria yrityksiä ottamasta käyttöön tämän kaltaisia järjestelmiä.” Viljanen kertoo Apixin tavan toimia helpottaneen sellaisen järjestelmän luontia, mikä aidosti säästää pk-yrityksen aikaa ja kustannuksia. Järjestelmä toimii siten, että Infogloven ostoreskontrassa olevalla sisäänluku-toiminnolla ostolasku haetaan Apixin palvelimelta. Toiminto perustaa ostoreskontraan automaattisesti laskun ja samassa yhteydessä laskuriveillä olevat nimikkeet muodostuvat laskutusta ja varastonvalvontaa varten nimikerekisteriin mikäli nimikerekisteristä ei kyseistä nimikettä löydy. Saapunut määrä tulee myös varastosaldoille. Tämän jälkeen ostolaskusta voidaan muodostaa asiakkaalle lasku tai myyntilähete, johon ostetut nimikkeet siirtyvät. ”Historiatietojen hakeminen on helppoa, koska jokaisesta ostolaskusta tulee laskun mukana myös pdf-tuloste. Samalla tulosteella voidaan hoitaa laskun sisäinen hyväksyminen sähköisesti”, Viljanen toteaa. Rutiinien automatisointia Apixin palveluja pilotoidaan parhaillaan valittujen Infogloven asiakkaiden kanssa. Näistä yksi on Virosen Korjaamo Oy, joka on erikoistunut raskaan kaluston huoltoon ja korjaukseen. Yrittäjä Esa Vironen kertoo varaosien hallinnan muodostavan päivittäisistä rutiineista merkittävän osan. Huollettavaan ajoneuvoon ostetaan varastonimikkeiden lisäksi varaosia eri toimittajilta. ”Apixin ja Infogloven toteuttamalla järjestelmällä ostolasku saadaan sähköisesti suoraan ostoreskontraan. Ostolasku voidaan kohdistaa jo tilauksen yhteydessä työnumerolle, jolloin tilausviitteen avulla ostolaskusta voidaan muodostaa myyntilähete asiakkaalle”, Vironen kertoo. ”Työn valmistuttua voidaan eri paikoista tulleet ostolaskut ja työn osuus yhdistää samalle laskulle, jolloin itse laskun teko on nopeaa ja luotettavampaa. Laskujen hallinta on myös oleellisesti helpottunut, sillä sähköisesti saapuneet laskut löytyvät aina järjestelmästä myös pdf-tulosteina.” Kumppanitarinat Tiedotteet Apix Apix on verkkolasku-, verkkopalkka- ja EDI-operaattori eli lyhyesti sanomaoperaattori. Valvomme, että asiakkaamme sanomat kulkevat ja heidän kriittinen liiketoimintansa jatkaa turvallisesti toimintaansa. Toimimme Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa. Viimeisimmät: Uusi maksutapa verkkopostimerkkien ostajille – Alisa Yrityslasku Laskumapin maksutavaksi PSD2 tehostaa pienyrittäjien taloushallintoa – tästä on kyse Apixin kumppaniohjelma uudistuu Mitä OVT-tunnus tarkoittaa? Sähköinen laskutus kotimaille ja ulkomaille selkokielellä Apix jo yhdeksän vuotta putkeen Suomen menestyneimpien yritysten joukossa ”Helppo, yksinkertainen, edullinen!” – Apixin asiakaskyselyn tulokset 2023 Verkkopalkka – lähetä sähköiset palkkakuitit turvallisesti työntekijän verkkopankkiin Aiheittain: Ajankohtaista ( 24 )Asiakastiedotteet ( 16 )Blogi ( 4 )EDI-sanomat ( 1 )Kuluttajat ( 7 )Kumppaneille ( 6 )Kumppanitarinat ( 19 )Laskutus ( 12 )Palkkalaskelmat ( 3 )Tapahtumat ( 3 )Tiedotteet ( 23 )Tietoturva ( 1 )Uusia ominaisuuksia ( 12 )Verkkolaskutus ( 19 )Videot ( 2 )Webinaarit ( 3 ) Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli