Apix / 24.03.2020

Koronaviruksen vaikutukset skannaus- ja tulostuspalveluihin

Koronavirusepidemian takia Apixin skannauspalvelussa voi esiintyä viiveitä ja mahdollisia laatuongelmia. Palvelun toiminta voi hankalimmassa tapauksessa katketa joksikin aikaa. Mahdolliset häiriöt koskevat myös skannauspalveluun sähköpostitse lähetettyjä laskuja.

Apix käyttää skannauspalvelun tuottamiseen alihankkijaa, joka on tiedottanut koronaviruksen takia palveluun odotettavissa olevista häiriöistä. Skannauspalvelun tuottamiseen tarvitaan paikan päällä henkilöstöä esimerkiksi laskujen siirtämiseen skannauskeskukseen, laskujen valmisteluun skannausta varten sekä laadunvarmistukseen. Epidemian aikana henkilöstön liikkumista ja saapumista työpaikalle rajoittavat paikalliset ohjeistukset ja kiellot.

Tulostus- ja postituspalvelu

Koronavirusepidemialla voi olla vaikutusta myös kirjeenä toimitettavien laskujen ja muiden tulostettavien dokumenttien toimituksiin. Tulostus- ja postituspalvelut vaativat myös paikalla olevaa henkilöstöä.

Laskut luotettavasti perille verkkolaskuina

Laskujen perillemenon varmistamiseksi suosittelemme asiakkaitamme lähettämään ja vastaanottamaan laskut verkkolaskuina.

Jos liikekumppanillanne ei ole muuta tapaa lähettää tai vastaanottaa verkkolaskuja, heidät voi ohjata käyttämään APIX Laskumappia. Palvelussa ei ole aloitus- tai kuukausikuluja. Palveluun rekisteröityneet uudet käyttäjät saavat kampanjakoodilla ”XIPA” 5 ilmaista verkkopostimerkkiä, mikä vastaa esimerkiksi 5:tä lähetettyä verkkolaskua.

Lisää tietoa APIX Laskumapista löytyy täällä.

Lisätietoja Apixin asiakaspalvelusta

servicedesk@apix.fi / tel: (09) 4289 1324 / chat: www.apix.fi

Apix

Apix on verkkolasku-, verkkopalkka- ja EDI-operaattori eli lyhyesti sanomaoperaattori. Valvomme, että asiakkaamme sanomat kulkevat ja heidän kriittinen liiketoimintansa jatkaa turvallisesti toimintaansa. Toimimme Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa.