Apix / 12.07.2017 Pyöräillen potkua syöpää sairastavien lasten paranemiseen Team Rynkeby -pyöräilyjoukkueet Islannista, Norjasta, Ruotsista, Suomesta, Tanskasta ja Färsaarilta pyöräilevät vuosittain Euroopan halki Pariisiin kerätäkseen varoja syöpään sairastuneiden lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä hyväksi. Suomalaisten joukkueiden lahjoitukset menevät leikkaamattomina Sylva Ry:lle ja Aamu Suomen lasten syöpäsäätiölle. Suomen Team Rynkeby -joukkueiden kokoontuminen oli perjantaina 7.7. Helsingin Kansalaistorilla, josta matka suuntautui Vuosaareen ja sieltä laivalla Saksaan Travemundeen. Matka kohti Pariisia taittuu noin 200 kilometrin mittaisilla päiväetapeilla siten, että joukkueet ovat perillä lauantaina 15.7. Suomesta pyörän selkään on kammennut noin 200 pyöräilijää ja heidän mukanaan Team Rynkeby Espoon lähes 40 hengen joukkueessa on tänä vuonna ensimmäistä kertaa Arto Mattila. Tunnelmat lähdön aattona heinäkuun 6. päivä olivat jännittyneet, mutta odottavat. Mikä sai lähtemään mukaan Rynkebyyn hyväntekeväisyystoimintaan? “Taustalla on kolme ajatusta, joista ykkösenä on hyväntekeväisyys eli varojen kerääminen syöpäsairaille lapsille Suomessa. Onnistuimme tällä kaudella saamaan merkittävän summan kasaan.” “Lisäksi minua kiinnostaa se, miten noin 40 toisilleen vierasta ja eri-ikäistä ihmistä toimii yhdessä. Olemme runsaan viikon todella läheisissä tekemisissä toistemme kanssa. Miten ihmiset käyttäytyvät siinä vaiheessa kun väsyttää tai kaikki pännii?”, Arto Mattila pohtii. “Kolmantena pontimena on ollut kuntoilupuoli. Töitä on joutunut tekemään viime syksystä asti melkoisen paljon, mutta olen saanut hyvän tavoitteen ja syyn liikkumiseen. Minulla ei ole pyöräilytaustaa, joten harjoittelu on siinäkin mielessä ollut ihan uutta.” Mitä valmistautuminen matkaan on pitänyt sisällään? “Viime syyskuusta alkaen harjoittelu on koostunut tiimin yhteisistä kuntosalitreeneistä, spinningistä ja kävelylenkeistä. Pyöräilyn aloitimme huhtikuun alussa eli takana on kolme kuukautta maantiepyöräilyä. Tänä aikana sain täyteen 3 000 pyöräilykilometriä. Katsotaan, miten tämä pohja nyt riittää.” “Ryhmässä ajaminen on oma taiteenlajinsa. On opittava luottamaan joukkueeseen, sillä ajamme noin 10 sentin päässä edelläpolkijan takapyörästä ja erittäin lähekkäin myös rinnakkain.” “Itse matkan aikana pyöräilijä voi keskittyä vain ajamiseen, sillä mukaan lähtee kattava huoltojoukko, joka koostuu teknisestä huollosta, lääkäreistä ja ruokahuollosta. Olemme erittäin hyvissä käsissä.” “Eniten olen miettinyt, miten palautuminen sujuu ja miten mies kestää fyysisesti. Se on iso kysymysmerkki. Henkisen puolen uskon olevan kunnossa.” “Matka on kaiken kaikkiaan omien rajojen koettelemista. Kun ajattelee syöpää sairautena tuo se eteen niin rajuja kokemuksia, joita tavallinen maallikko ei pysty edes kuvittelemaan. Rankka pyöräilymatka muistuttaa tavallaan tästä ulottuvuudesta”, Arto Mattila miettii. Team Rynkeby -säätiö on itsenäinen hyväntekeväisyysorganisaatio, joka kerää varoja muun muassa sponsoreiden antamien lahjoituksien muodossa. Vuonna 2016 Team Rynkebyllä oli 5 500 sponsoria, jotka tukivat syöpää sairastavia lapsia tai nuoria lähes 9 miljoonalla eurolla. Team Rynkebyn pääsponsori on tanskalainen Rynkeby Foods A/S. Apix on tänä vuonna yksi sponsoreista. Seuraa matkan etenemistä Facebookissa: https://www.facebook.com/teamrynkebyespoo/ Blogi Apix Apix on verkkolasku-, verkkopalkka- ja EDI-operaattori eli lyhyesti sanomaoperaattori. Valvomme, että asiakkaamme sanomat kulkevat ja heidän kriittinen liiketoimintansa jatkaa turvallisesti toimintaansa. Toimimme Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa. Viimeisimmät: PSD2 tehostaa pienyrittäjien taloushallintoa – tästä on kyse Apixin kumppaniohjelma uudistuu Mitä OVT-tunnus tarkoittaa? Sähköinen laskutus kotimaille ja ulkomaille selkokielellä Apix jo yhdeksän vuotta putkeen Suomen menestyneimpien yritysten joukossa ”Helppo, yksinkertainen, edullinen!” – Apixin asiakaskyselyn tulokset 2023 Verkkopalkka – lähetä sähköiset palkkakuitit turvallisesti työntekijän verkkopankkiin Peppol: Yhtenäisen sähköisen laskutuksen verkosto – mitä sinun tulisi tietää siitä? Aiheittain: Ajankohtaista ( 23 )Asiakastiedotteet ( 15 )Blogi ( 4 )EDI-sanomat ( 1 )Kuluttajat ( 7 )Kumppaneille ( 6 )Kumppanitarinat ( 19 )Laskutus ( 12 )Palkkalaskelmat ( 3 )Tapahtumat ( 3 )Tiedotteet ( 23 )Tietoturva ( 1 )Uusia ominaisuuksia ( 11 )Verkkolaskutus ( 19 )Videot ( 2 )Webinaarit ( 3 ) Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli