Apix Messaging Oy


MIKROYRITYSTEN SÄHKÖINEN TALOUSHALLINTO ALKAA NIILLE SUUNNITELLUISTA PALVELUISTA

Vantaalla toimivan tilitoimisto Auctoran mottona on palvella kaiken kokoisia asiakkaita ystävällisellä asenteella. Sen lisäksi yritys haluaa tarjota asiakkailleen ratkaisuja moderniin taloudenpitoon

Auctoran noin 150 asiakkaan joukossa on tukku pieniä mikroyrityksiä, joille taloushallinnon digitalisointi on kustannussyistä hienoinen haaste. Sähköisen taloushallinnon ratkaisujen hinnoittelu kun sopii usein hieman isommalle kukkarolle.

Auctora halusi tarjota hinnaltaan sopivan, mutta silti luotettavan ja toimivan palvelun verkkolaskujen lähettämiseen ja vastaanottoon kaikille asiakkailleen.

“Kuulimme Apixista ja saimme heistä suosituksen kumppaniltamme Lemonsoftilta. Apixilta löytyi meille sopiva ratkaisu Laskumappi, jota kokoluokaltaan pienimmät asiakasyrityksemme ovat käyttäneet nyt pari vuotta”, kertoo Auctoran toimitusjohtaja Markus Heiman.

“Hyödymme toki myös itse siitä, että saamme kaikkien asiakkaidemme myynti- ja ostolaskut sähköisesti, sillä paperikopioiden käsittely on hidasta, virhealtista ja kallista.”


Palvelun yksinkertaisuus ja hinnoittelu viehättää

Pk-yritys voi vastaanottaa kaikki ostolaskunsa Laskumappi.fi-verkkopalveluun. Laskuja voidaan kierrättää, hyväksyä ja lähettää eteenpäin tilitoimistolle. Laskumapissa voi myös laatia myyntilaskuja ja lähettää ne joko verkkolaskuina tai kirjeitse asiakkaalle.

“Tilitoimiston kannalta on erinomaista, että pienet yritykset voivat vastaanottaa kaikki ostolaskunsa eli niin verkkolaskut kuin skannatut paperilaskut suoraan Laskumappiin.”

Heiman kertoo asiakkaidensa tykästyneen Laskumappiin. Käyttäjiä on noin 80 yritystä.

“Palvelu on yksinkertainen, selkeä ja laskut ovat hyvässä järjestyksessä. Laskuja voi selata, hakea ja ladata omalle koneelle. Lisäksi laskuissa on virtuaalinen viivakoodi, minkä avulla ne ovat siirrettävissä yrityksen omaan, esimerkiksi pankkien tarjoamaan maksujärjestelmään.”

“Yhteistyömme Apixin kanssa toimii hyvin. Olemme aina saaneet vastaukset kysymyksiimme nopeasti, maksimissaankin muutamassa tunnissa. Parhaimmillaan uusi käyttäjä on liitetty Laskumappi-palvelun käyttäjäksi parissa tunnissa”, Heiman toteaa.