Apix / 13.09.2023 PSD2 tehostaa pienyrittäjien taloushallintoa – tästä on kyse Euroopan parlamentin hyväksymä PSD2-direktiivi määrittää, että pankkien on asiakkaan suostumuksella avattava ulkopuolisille palveluntarjoajille – kuten esimerkiksi taloushallinto-ohjelmistoille – pääsy asiakkaan maksudataan ja tilitapahtumiin. Tässä artikkelissa kerromme, miten pienyrittäjät voivat hyötyä PSD2:n mahdollistamista uusista ominaisuuksista. PSD2-maksupalveludirektiivi astui voimaan jo vuonna 2018, ja tavallisessa arjessa se on näkynyt esimerkiksi verkkomaksujen parantuneena turvallisuutena: vahvaa tunnistautumista vaaditaan yhä useammin. PSD2:n ansiosta tilitiedot eivät myöskään enää ole tiettyyn pankkiin sidottuja, vaan asiakkaan pankkidataa voidaan hyödyntää muissakin sovelluksissa. Jos asiakkaalla on esimerkiksi tilit kahdessa eri pankissa, hän voi silti tarkastella molempien tilien saldoja ja tapahtumia yhden ja saman sovelluksen kautta. Turvallisuudesta ei tietenkään tingitä. Asiakas päättää aina itse, mille sovelluksille hän antaa luvan noutaa tietoja pankista. Kaikkien palveluntarjoajien on myös rekisteröidyttävä tai haettava toimilupa Finanssivalvonnalta. Näin PSD2 helpottaa pienyrittäjien arkea Direktiivi on luonut uusia mahdollisuuksia myös pienyrittäjien taloushallinnon sujuvoittamiseen. PSD2:n ansiosta yrittäjän pankkidataa voidaan noutaa esimerkiksi laskutusohjelmistoon maksusuoritusten seurannan avuksi tai kuittisovellukseen muistuttamaan tilitapahtumasta puuttuvasta kuitista. Tilitietojen noutamisen hyödyt näkyvät säästettynä aikana ja rahana. Esittelemme seuraavaksi muutaman esimerkin ohjelmistoista, jotka helpottavat pienyritysten taloudenhallintaa PSD2:n ansiosta. Isoltan laskutusohjelma noutaa maksusuoritukset laskuille automaattisesti Ohjelmistokumppanimme Isoltan laskutusohjelmalla pienyrittäjät voivat lähettää asiakkailleen niin verkkolaskuja, sähköpostilaskuja kuin myös paperisia laskuja tulostuspalvelun kautta. PSD2 mahdollistaa maksuttoman pankkiyhteyden avaamisen Isoltan ja pankin välille, jolloin tiedot asiakkailta saapuneista maksuista näkee jatkossa suoraan laskutusohjelmasta. Manuaalinen maksujen tarkistus jää historiaan. Yritystilien lisäksi tiedot tilitapahtumista voidaan noutaa myös henkilökohtaisilta tileiltä, joita monet toiminimiyrittäjät liiketoiminnassaan käyttävät. PSD2:n hyödyt Isoltan asiakkaalle Pankista ei enää tarvitse noutaa erikseen viitemaksuaineistoa tai merkitä laskuja manuaalisesti maksetuiksi. Pankki ei voi veloittaa tietojen noudosta, joten säästät reskontran kuluissa. Helpotat maksujen seurantaa, sillä tiedot päivitetään automaattisesti kerran päivässä. Näet yhdellä silmäyksellä, ketkä ovat maksaneet laskunsa ja kenelle tarvitsee lähettää muistutus. Ominaisuus sisältyy automaattisesti Isoltan maksullisiin Pro- ja Premium-laajuuksiin. Voit kuitenkin kokeilla ominaisuutta kuukausimaksuttomassa Starter-versiossa 45 päivän ajan. Aloita laskuttaminen Isoltalla Isoltan asiakkaana saat käyttöösi kaikki pienyrittäjien tarvitsemat laskutustyökalut. Isolta lähettää laskut ja Apix toimittaa ne verkkolaskuoperaattorina perille. Pienillä laskumäärillä voit käyttää Isoltaa jopa ilmaiseksi. PSD2-direktiiviin pohjautuvan pankkiyhteyden avulla saat noudettua pankistasi maksusuoritukset laskuille automaattisesti ja maksutta. Tutustu Isoltaan eTaskun Täsmäytys-ominaisuus pohjautuu PSD2-direktiiviin eTasku-sovelluksella yrittäjät voivat toimittaa kuitit, matkalaskut ja muut yritystoiminnan tositteet kirjanpitäjälle helposti sähköisessä muodossa. PSD2-direktiiviä hyödyntävän Täsmäytys-ominaisuuden ansiosta eTaskua käyttävän asiakkaan kortti- ja tilitapahtumat voidaan noutaa maksutta eTaskuun. Ominaisuus toimii kaikkien yleisimpien pankkien ja luottokorttien kanssa. PSD2:n hyödyt eTaskun asiakkaalle eTaskulla kuvatut kuitit voidaan yhdistää automaattisesti tilitapahtumiin ja käyttäjää muistutetaan puuttuvasta aineistosta. Näin on helppo huomata, jos jokin kuitti puuttuu. Kuukausittainen säästö voi olla kymmeniä euroja, jos tiedot tilitapahtumista on aiemmin haettu pankkien maksullisia Web Services -rajapintoja pitkin. Jos taas käytössä on aiemmin ollut paperinen tiliote, eTasku voi jatkossa noutaa tiliotteen tapahtumat sähköisesti kirjanpitäjän tarkasteltavaksi ilman lisämaksua. Myös toiminimiyrittäjät voivat käyttää ominaisuutta ja valtuuttaa tili- ja korttitapahtumien noudon henkilökohtaiselta tililtä. Kirjanpitäjän työ helpottuu, kun asiakkaan tili- ja luottokorttitapahtumat ja niitä koskevat tositteet näkyvät yhdessä näkymässä. eTasku-sovellus vertaa tili- ja luottokorttitapahtumien tietoja kuitteihin ja tarjoaa kirjanpitäjälle automaattiset täsmäytysehdotukset. Asiakasta voi muistuttaa puuttuvista kuiteista automaattisesti tai manuaalisesti. Automatisoi kuittien käsittely eTaskulla eTaskulla kuvaat kuitit ja lähetät ne kirjanpitäjällesi helpoimmalla mahdollisella tavalla. Samalla sovelluksella lähetät kirjanpitoon myös matkalaskut ja muut yritystoimintasi tositteet. PSD2:n ansiosta saat halutessasi tiedot yrityksen kortti- ja tilitapahtumista suoraan eTaskuun, jolloin huomaat helposti, jos jostakin tilitapahtumasta puuttuu kuitti. Voit kokeilla eTaskua 30 päivän ajan maksutta ja ilman sitoumuksia. Tutustu eTaskuun Tämä artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä ohjelmistokumppaniemme Isoltan ja eTaskun kanssa. Ajankohtaista Kumppanitarinat Apix Apix on verkkolasku-, verkkopalkka- ja EDI-operaattori eli lyhyesti sanomaoperaattori. Valvomme, että asiakkaamme sanomat kulkevat ja heidän kriittinen liiketoimintansa jatkaa turvallisesti toimintaansa. Toimimme Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa. Viimeisimmät: PSD2 tehostaa pienyrittäjien taloushallintoa – tästä on kyse Apixin kumppaniohjelma uudistuu Mitä OVT-tunnus tarkoittaa? Sähköinen laskutus kotimaille ja ulkomaille selkokielellä Apix jo yhdeksän vuotta putkeen Suomen menestyneimpien yritysten joukossa ”Helppo, yksinkertainen, edullinen!” – Apixin asiakaskyselyn tulokset 2023 Verkkopalkka – lähetä sähköiset palkkakuitit turvallisesti työntekijän verkkopankkiin Peppol: Yhtenäisen sähköisen laskutuksen verkosto – mitä sinun tulisi tietää siitä? Aiheittain: Ajankohtaista ( 23 )Asiakastiedotteet ( 15 )Blogi ( 4 )EDI-sanomat ( 1 )Kuluttajat ( 7 )Kumppaneille ( 6 )Kumppanitarinat ( 19 )Laskutus ( 12 )Palkkalaskelmat ( 3 )Tapahtumat ( 3 )Tiedotteet ( 23 )Tietoturva ( 1 )Uusia ominaisuuksia ( 11 )Verkkolaskutus ( 19 )Videot ( 2 )Webinaarit ( 3 ) Seuraava artikkeli