Veljet Hyppölä Oy, laadukkaiden töiden puusepänliike Espoossa Apixin laskujen lähettämiseen liittyvät palvelut on liitetty Zervant laskutusohjelmistoon, joka on suunnattu pienille, 1-3 hengen yrityksille. Tähän ryhmään kuuluu puusepänliike Veljet Hyppölä Oy. Enää sinun ei tarvitse olla tietotekniikkataituri Apixin laskujen lähettämiseen liittyvät palvelut on liitetty Zervant laskutusohjelmistoon, joka on suunnattu pienille, 1-3 hengen yrityksille. Tähän kohderyhmään kuuluu puusepänliike Veljet Hyppölä Oy. Ohjelmisto ja siihen liitetty Apixin laskujen automaattinen lähetyspalvelu on ollut yrityksen käytössä vuoden alusta asti. “Laskutus on työssäni se tylsin homma, kaikki muu on huomattavasti helpompaa”, tokaisee pitkän linjan puuseppä Heimo Hyppölä. Mutta laskuja on puusepänkin laadittava, Hyppölän tapauksessa noin 50 kappaletta vuodessa. Suurin osa laskutettavista on yksityisiä asiakkaita, joten sinänsä painetta verkkolaskujen lähettämiseen ei ole ollut. Toisaalta nyt Hyppölän ei enää edes tarvitse miettiä, missä muodossa lasku jatkaa matkaansa asiakkaalle. “Zervantin ohjelmistossa mukana oleva Apixin Lähetä-toiminto on ehdottoman hyvä. Painan vain nappia ja lasku lähtee sillä eteenpäin niin paperilla kuin verkkolaskuna. Zervantin laskutusohjelmisto on looginen ja sieltä on helppo löytää esimerkiksi aiemmin laaditut laskut.” Palvelun käyttö taittuu myös tietotekniikkaan vihkiytymättömältä Apix Lähetä -palvelun hinnoittelu perustuu lähetettyjen laskujen määrään. Maksu tapahtuu verkkopostimerkeillä, joita voi ostaa Apixin verkkokaupasta. Hyppölän mielestä palvelun hinnoittelu on kohdallaan ja verkkopostimerkkien ostaminen käy kätevästi. “En ole tietokoneihminen ollenkaan ja olen saanut merkit itse ostettua. Kaiken kaikkiaan Apixin palvelu on niin yksinkertainen kuin olla voi. Se on looginen, näppärä ja ohjeistus on selkeää”, Hyppölä kiittelee. Rakenna oma menestystarinasi kanssamme Kerro meille nykytilanteestasi ja etsitään yhdessä juuri teille paras ratkaisu. Ota meihin yhteyttä tai pyydä tarjous. Pyydä tarjous