EtusivuAjankohtaistaApixin toimitusjohtajaksi on nimitetty Jaana Niukkala huhtikuun alusta lähtien

Apixin toimitusjohtajaksi on nimitetty Jaana Niukkala huhtikuun alusta lähtien

Apixin toimitusjohtaja Jaana Niukkala

Verkkolasku-, verkkopalkka-, ja sanomavälityksen suomalainen uranuurtaja Apix Messaging Oy on nimittänyt Jaana Niukkalan uudeksi toimitusjohtajaksi 1. huhtikuuta 2022 lähtien. Niukkalalla on taustalla pitkä kansainvälinen ura johtotehtävissä it-alalla sekä teknisellä että kaupallisella puolella. 

Niukkala tulee Apixiin nykyisen toimitusjohtajan Veli-Matti Sahlbergin tilalle. Sahlberg on yksi Apixin perustajista. Voimakkaassa kasvussa oleva Apix on perustettu vuonna 2010 ja se siirtyi keväällä 2021 talous- ja palkkahallinnon palveluita tarjoavan Accountorin omistukseen.  

”Apixilla on tehty loistava perusta viimeisen kymmenen vuoden aikana ja sen päälle on hyvä rakentaa. Olen todella innoissani tästä tehtävästä. Sanomavälityksen kansainvälisenä edelläkävijänä ja osana Accountor-konsernia Apixilla on erinomaiset mahdollisuudet vahvistaa asemaansa Pohjois-Euroopassa”, Niukkala sanoo. 

Apix toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Baltiassa. 

Niukkala pitää keskeisinä asioina uudessa tehtävässään kasvun lisäksi myönteisen työnantajakuvan vahvistamista, jo erittäin laadukkaan kumppaniverkoston kasvattamista ja Apixin reagointikyvyn nopeuttamista entisestään. 

Niukkala tulee tehtävään hankintaohjelmistoihin erikoistuvan norjalaisomisteisen Cloudian markkinointi- ja myyntijohtajan tehtävistä. Ennen Cloudiaa Niukkala on työskennellyt muun muassa OpenText/ Liaison Technologiesin myyntijohtajana. Hän on toiminut johtotehtävissä myös Oraclella, Sun Microsystemsillä sekä CGI:n edeltäjään Novo Groupiin kuuluneella Novosysillä. Niukkala on johtanut muun muassa Novosysin tytäryhtiötä Kiinassa. Niukkala on koulutukseltaan IT-tradenomi. 

Lisätietoja:  

Jaana Niukkala +358 50 4354214 
jaana.niukkala@apixmessaging.com/ 

Veli-Matti Sahlberg, toimitusjohtaja +358 453444401   
veli-matti.sahlberg@apixmessaging.com/ 

Apix on laskujen ja palkkalaskelmien välityspalveluihin sekä tilaus- ja toimitusketjujen automatisointiin liittyvien sanomanvälityspalveluiden suomalainen uranuurtaja. Yhtiöllä on yli 57 000 asiakasta ja yli 80 kumppania Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa. Apix on itsenäinen osa Accountor -konsernia. 

www.apix.fi